perjantai 3. lokakuuta 2014

G R I F F I N & CO SAMPLE SALES

Once again "käyn vaan nopeesti tsekkaamassa tarjonnan",  joka muuten on maailman surkein valhe itselle, vaihtui stadin suurimmissa sample saleissa parin tunnin kuolailuksi.. Olin päättänyt, että ostan vaan yhden tuotteen, ettei lähtis ihan lapasesta tää mun shoppailu ja sen lupauksen onnistuin pitämään. Vaan kyllä teki pahaa jättää esimerkiksi tuo maailman söpöin kissaneule rekkiin. Käykää joku hakemassa se hyvään kotiin!


Monesti tulee kutsuja erilaisiin ystävämyynteihin, mutta tää oli ehdoton ykkönen! Heti päästyäni ovesta sisään
komeat miehet auttoivat takin narikkaan, kertoivat vaatteista ja ennenkaikkea soittivat HYVÄÄ MUSAA.







Kiviaidankatu 2A the place to be!

torstai 7. marraskuuta 2013

19

Eilen oli syntymäpäiväni, ja siitä huolimatta, etten ollut järjestänyt mitään erikoista kyseiselle päivälle, siitä tuli hauska. Oli ihana huomata jo heti aamusta, kuinka moni muisti minua onnitteluviesteillä! Vietin päivän vain ottaen rennosti kotona ja alkuillasta suuntasin Singstar Suomihelmien lanseeraustilaisuuteen, jossa esiintyi Kuningasidea. Olin todella positiivisesti yllättynyt bändin livevedosta, ihan mieletön!  Muutenkin koko tilaisuus oli hauska, vaikken itse rohkaistunutkaan hoilottamaan pelin biisejä, joita muuten on aika hyvä valikoima! Ehkä nyt kotona sitten...




Tilaisuuden jälkeen jatkoin ystävieni kanssa syömään ja istuttiin iltaa hyvän ruoan ja drinkkien parissa. rento ilta siis, eikä mitään biletystä tällä kertaa. Oikeastaan oli kivempaa vain tulla aikasin kotiin nukkumaan lämpimän viltin alle. Kaiken kaikkiaan mulla oli oikein mukava syntymäpäivä, vaikka moni rakas ei ollutkaan mukana menossa.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Vihattu ja rakastettu Miley

Nyt kun kerran kyseisen mimmin nimi on koko maailman huulilla, niin mäkin halusin ottaa hänet puheeksi.

"Miley on ärsyttävä", välillä myös mun mielestä. Mutta eri mieltä olen hänen tyyliinsä kohdistuneista haukuista, Musta on parempi olla ärsyttävä, kuin tylsä ja huomaamaton harmaahiiri! En nyt tarkoita, että kaikkien pitäisi ryhtyä kieltään roikotteleviksi pikkunarkkareiksi, mutta onko se tosiaan niin kauheaa, jos oma tyyli eroaa massasta ja on vähän rosoisempi? Antaa kaikkien kukkien kukkia, myös niiden rentunruusujen!

En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta tällä hetkellä Miley kuuluu ehdottomasti yksiin tyyliltään mua inspiroivimpiin ihmisiin.















keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Yoga Time!




"Älä keskity välttämään epämiellyttäviä tuntemuksia vaan tee niistä koti"


Ah, mikä ilta! Paluu joogan pariin pitkästä aikaa tuntui niiiin hyvältä, että haluaisin jatkaa sitä loputtomiin! Kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa Satu Tuomelan pitämiin tunteihin Kluuvissa, and fell for it. Täytyy jatkossakin koittaa repiä aikaa itselle ja omalle keholle, sillä kunnon joogasession jäkeen olo on aivan mieletön. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat pientä irtautumista arjen tohinasta. Eikä muuten ollut mitään maailman kevyintä treeniä, vaikka täysikuun aikaan sitäkin on kevennetty joogamaailman omien sääntöjen mukaisesti.




Pahoittelen kuvien surkeaa laatua ja virheasentoa...

Namaste mussukat!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Back to Business


Hello luvs! Oon ollut super kiireinen viime viikkoina erään massiivisen projektin vuoksi, mutta täällä sitä taas ollaan! Paljon asioita on tapahtunut, joista mainittakoon mm. otsatukka ja elämäntapamuutokset. Oon ryhdistäytynyt ja jatkanut taas kuntoilua oiken toden teolla. Katsotaan, kuinka pitkälle tää mun terveysintoilu vielä johtaa...

Isoja juttuja siis tiedossa, enkä millään malttaisi odottaa, että saan kertoa niistä ;) Mutta nyt vielä kevyt iltajumppa! Nighties x






sunnuntai 18. elokuuta 2013

Summertime Madness

Maailman parasta aikaa - sitä ovat viimeiset pari kuukautta olleet. Uskomatonta, miten paljon yhdessä kesässä ehtii kokea ja kasvaa ihmisenä. Tänä kesänä tein listan asioista, joita halusin tehdä, ja se toteutui lähes kokonaan! Mun kesään on kuulunut kaikenlaista mieletöntä: unelmien toteutumista ja mahdollisuuksia, Berliini oman rakkaan kanssa, Poker Run, Marbella, upeita maisemia ja ihmisiä, ystäviä, valmistuminen, hulppeita juhlia, konsertteja (Lana Del Rey!!), pääsykokeita - ja kouluun pääsy!