Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jolla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jolla. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

SailfishGirls in Barcelona

Hiljaisuus on koetellut blogiani, sillä palasin vasta nyt 9 päivän pituiselta työmatkalta, jonka aikana käytössäni ei ollut nettiä. Oli aivan mieletön reissu, mutta voin vain todeta, etten ole aikoihin ollut näin väsynyt!

Lähdimme perjantaina Barcelonaan Wearemmilaine -tiimin kanssa Mobile World Congressiin edustamaan Jollaa ja Sailfishiä. MWC:lle varatut puitteet olivat mielettömät ja työt sujuivat loistavasti. Olimme SailFish-tyttöjen kanssa tapahtuman varsinainen "nähtävyys" ja päädyimmekin useiden maiden medioihin, mm. Italian uutisiin. Onneksi meille oli varattu erinäisten edustustilaisuuksien lisäksi myös vapaa-aikaa tutustua itse kaupunkiin.