Lupa haahuilla

Tuntuupa oudolta, kun kaikki vaahtoavat siitä, kuinka koulut alkavat. Alan vasta nyt tajuta, että lukio on jo kaukana takana päin ja korkeakouluopintojeni alku häämöttää vasta puolen vuoden päässä. Toki sille on syynsä, miksi lykkäsin opintojeni aloittamista ja kiirettä piisaa, mutta jotenkin on tyhjä olo, kun ei enää olekaan se pikkutyttönen, joka elokuun alussa kirmasi koulutielle. Jotenkin sitä alkaa kuukausien härdellin jälkeen kaivata jotakin säännöllistä tähän elämään. Silti mä olen super innoissani. Nyt mulla on puoli vuotta aikaa keskittyä taiteisiin, unelmiin, ja vähän haahuillakin. Innolla jään odottamaan, mitä kouluvapaalla syksyllä on annettavaa!

Turhautumisen kliimaksi

Ylihuomenna on historian kirjoitukset ja mitä mä teen? Koitan kirjoittaa uusia biisejä. Muistan vielä, kuinka silloin marraskuussa aloitin oikein tomerana lukemisen: "kyllä tästä vielä L tulee" - vaan siihen jäi sitten sekin. Viime viikolla lymysin Rikhardinkadun kirjaston sopukoissa ihmeen kaupalla lähes 20 tuntia ja sain luettua vaivaiset 200 sivua. Siis KAKSISATAA. Lyhyen matikan aivoillani se tekee hurjat 10 sivua per tunti. Missä on mun motivaatio? Hävettää ihan. Haluaisin niin paljon vaan keskittyä pääsykokeisiin valmistautumiseen! 

P.S. tuli paska biisi.

Ohi on - ainakin melkein!

Uuvuttaa... On koittanut se aika, kun "lusin" viimeisiä päiviä lukiossa ja työtä riittää niin paljon, että en tiedä miten saisin tsempattua itseäni jaksamaan. Tiedetään, se on vain se loppurutistus, mutta tänäänkin lähdin kotoa seitsemän aikaan aamulla, ja palasin vasta nyt! Noh, pian se on ohi. 

Onneksi sain edes vähän rentouduttua nyt illalla, kun kävin teatterissa katsomassa Neuvostoliitto -esityksen ja viinilasillisella kera mascarpone-mansikoiden! 

OBS! Huomaa ironia.

Viimeiset viisi tuntia oon tutkinut jos jonkinlaisia eepoksia enemmän tai vähemmän kieli poskella ja peukalo keskellä kämmentä. Alan olla lopen kyllästynyt tähän!