torstai 20. joulukuuta 2012

Luomisen ilo ja tuska

Oon tänä vuonna keikkaillut aika reilusti siihen nähden, että mulla ei ole soolobiisejä ulkona, joten odotan innolla, millaisen vastaanoton oma matsku tulee saamaan. Välillä on ollut hirveet paineet omasta musasta, kun sitä ei millään meinaa saada ulos, kun itsekritiikki on niin kovaa. Siitä tulee jatkuva oravanpyörä, kun ajattelee, ettei saa mitään tehtyä kunnolla ja alkaa stressaamaan. Nyt inspiraatio on taas herännyt, kun päätin lopettaa turhan stressaamisen ja tehdä sitä musaa vaan silloin, kun siltä tuntuu. Mitään ei pitäisi tehdä väkisin, varsinkaan musiikkia, tai siitä tulee pakkopullaa.

Eilen ajattelin duunin jälkeen vaan käväistä Cafe Mascotin Free Rap-illassa tsekkaamassa frendien freestylet ja moikkaamassa omia räppikoutsejani. Pelkoni kävi toteen, kun frendit ja Solonen lähes pakotti mut ottamaan osaa kyseiseen kilpaan. Freestyle on ihan mieletöntä, mutta arvostelevan yleisön edessä en ole vielä oppinut sen mukavuutta ja monesti sen vuoksi onkin vaikeaa avata se "lyrikaalinen arkku." Eilisiltana kuitenkin rohkaistuin hieman ja päästyäni jatkoon maaliskuun battleihin löysin taas jonkin aikaa kadoksissa olleen kipinän omaan räppäämiseen.

Maaliskuussa sitten uusiksi kovemmalla tasolla. Luvassa kuullemma freestyle-esterata sekä kovan luokan vastustaja. Hahah, mitähän siitäkin tulee!

Nyt palaan takaisin biisien pariin, kun alkaa pää täyttyä riimeistä. Adjö!



1 kommentti: