Kettukarkkeja

Jouluni alkoi kovassa kuumeessa, mutta päätin silti lähteä isovanhemmilleni viettämään juhlapyhiä. Viime kuukausina isoisää on koetellut rankka toipuminen aivoverenvuodosta ja halvaantumisesta, joten en miettinyt hetkeäkään missä jouluni viettäisin. Yhteiset hetket eivät jatku ikuisuuksiin, joten on tärkeää nauttia läheisten seurasta, oli sitten kyseessä joulu tai normaali arkipäivä.

Ihmettelenkin monesti, miten joulun ydin nykyään tuntuu olevan sidottu pelkkään materiaan. Voisin jopa sanoa, etten pidä joulusta. Jos kyseinen aika on tarkoitettu pyhitettäväksi rauhalle ja lähimmäisenrakkaudelle, miksi kulutamme aikamme stressaten lahjoista? Korvataksemme menetetyn yhteisen ajan? Ja miksi ihmeessä panikoimme jouluaterioiden valmistumisesta ja hössötämme turhista asioista ja unohdamme olennaisen. Eniten itseäni inhottaa ajatus siitä, että nykyään useimmat lapset sekä aikuisetkin kiinnittävät huomionsa ainoastaan lahjoihin - "The Bigger The Better" -mantraa unohtamatta. Jos paketista paljastuu iPhonen sijaan villasukat, on itkuraivarit tai vähintäänkin karkea pettymys taattu.

Joulupöydässäkin voi vain todeta, että onko tämä kaikki tosiaan tarpeen. Liian moni perhe heittää roskiin ylijääneet jouluruoan tähteet, sillä "onhan niitä jo maistettu." Olisivat vaan jättäneet sen ylimääräisen Saarioisten lanttulooran sinne lähikaupan kylmäaltaaseen. Miksi nelihenkisen ydinperheen pöytään pitää kantaa kymmenen kilon kinkku ja toiset kymmenen kiloa muuta pupellettavaa palanpainikkeeksi? Kaikesta on tullut ylenpalttista. Niin kovin länsimaista.

En yritä jeesustella tai kertoa siitä, kuinka Afrikassa nähdään nälkää. Perheessäni vietetään tavallista joulua ja edellämainittu käyttäytyminen on vallan normaalia myös meidän taloudessamme. Tosin haluaisin asioiden muuttuvan. Voisiko olla mahdollista hillitä itseään, omia sekä läheistenkin haluja? Olisiko täysi mahdottomuus viettää lahjaton joulu turhia pröystäilemättä? Voisiko onnellinen olla muulloinkin kuin jouluna?

Siinä hieman ajateltavaa. Tohdinkohan tämän saarnan jälkeen enää kajota yhden ainoaan kettukarkkiin...